Boheemi

10_blogi_boheemi.jpg11_blogi_boheemi.jpg12_blogi_boheemi.jpg13_blogi_boheemi.jpg14_blogi_boheemi.jpg15_blogi_boheemi.jpg16_blogi_boheemi.jpg17_blogi_boheemi.jpg18_blogi_boheemi.jpg19_blogi_boheemi.jpg20_blogi_boheemi.jpg
16.–20. tammikuuta 2015, Joensuu

… vahasiipi. Häh? Mitä se äijä hourii? No, sitä vain notta niin on räntätty aikakirjoihin tilhen nimi lontooksi — Bohemian waxwing.
Luultavasti engelsmannit viittaavat ’bohemianillaan’ enemmänkin tilhen kiertolaiselämään, töyhtöpää kun on kuulu vuosittaisista vaelluksistaan, jotka aika ajoin yltävät jopa Brittein saarille. ’Waxwing’ eli vahasiipi taas liittyy siiven punaisiin koristekuvioihin, jotka tarkkaan ottaen ovat kyynärsulkien kärkien vahamaisia lisäkkeitä.
Pääsin vastikään ihastelemaan näitä koristeellisia lintusia viikon mittaisella Joensuun reissullani. Tilhien satapäiset armeijaosastot olivat valloittaneet kaupungin ja mässäilivät siellä ennätyksellisen pihlajanmarjasadon huumaannuttamina. Näin reissullani arviolta parisentuhatta pohjoisten taigametsien kaunotarta, jotka iloisesti sirisevinä parvina hyörivät punaisten C-vitamiinipommien kimpussa.
Tilhi ei mutusta marjoja vaan hotkii ne kokonaisina. Kurotus, nyhtäisy, nokka ylös, marja sopivaan asentoon ja .. klup, sinne meni. Niin sujui jouhevasti appeen siirto tertusta omaan masuun.
Osa tilhistä kaipaili näemmä vaihtelua iänikuiseen marjadieettiinsä, sillä niitä pyrähteli aika ajoin myös lintulaudoille popsimaan pähkinöitä, kuorittuja auringonkukansiemeniä ja muita eksoottisia herkkuja. Mikäpä oli seisovassa pöydässä murkinoidessa, kun ystävälliset kaksijalkaiset kantoivat apetta nokan eteen sitä mukaan, kun pöytä tyhjeni.
Yhdellä näistä ruokintapisteistä kuvasin töyhtöpäitä kolmena eri päivänä. Mukanani oli väliaikainen kotamallinen piilokoju, jonka rakensin aitatolpista, naamioverkosta sekä omatekoisesta, rei’itetystä lakanasta. Neliöitä yksiössä oli ehkä 0,3, takaliston alla vain 10 senttiä korkea pehmustettu jakkara! Aikamoista kykkimistähän se oli. Parin tunnin jälkeen nivelet tuntui betonilta, selkä lattialankulta ja perskannikat graniitilta. Vaan vilupa ei kapajanut, sillä jos muuta ei tässä ammatissa opi, niin ainakin pukeutumisen jalon taidon.
Kahtena päivänä kuvasin koko valoisan ajan elikkä 6 h ja risat. Välillä painoi päälle lumituisku, välillä pakkanen huurusi yli 20 asteen lukemissa. Kumpikin passasi, pääasia ettei ollut koko ajan samanlaista tai muuten vain tylsää keliä. Ruokintapaikka oli suhteellisen varjoisa, toimintakuviin valoa ei riittänyt, varsinkin kun Karjalan korkeuksilla arska ei jaksanut kivuta vielä kovin korkealle.
Keskityin muotokuviin, sillä jos joku siivekäs oli sellaisten väärti, niin tilhi, boheemi töyhtöniekka. Ripottelin jyvä-pähkinäseosta hangelle pienten lumikumpareiden taakse, niin että jyviä ei näkynyt mutta linnut kylläkin, usein vain ylävartaloa myöten. Toinen tilanne, jossa kamera lauloi, oli kun tilhet laskeutuivat lintulaudan viereisiin puihin tutkimaan murkinatilannetta. Siellä ne keikistelivät ja kurottelivat kaulaansa nähdäkseen paremmin apetarjonnan.
Käytin pääasiassa manuaalivalotusta, joka talvioloissa on usein paras ratkaisu. Jos mittailee automaattivalotuksella, vaarana on, että valotus menee pahasti pieleen, kun yhtenä hetkenä taustalle osuu tummaa puustoa, toisena valkea nietos. Eipä tuo muuten niin haittaisi, mutta kun joutuu käyttämään sangen jykeviä ISO-lukuja, kuten minä nyt, niin oikealla valotuksella (elikkä histogrammi tiukasti oikeassa laidassa!) kohinaa syntyy paljon vähemmän kuin alivalotuksella. Kohinaisuus tai -nattomuus riippuu tietenkin kamerasta, oma Nikon D4:ni antoi kuvata kerkeästi jopa 6400–9000 ISOilla. Linssinä käytin Nikkor 200–400-millistä, lähes aina ilman telejatketta, koska olin tieten änkenyt liki ruokintaa.
Suurkiitos Lintusen Riitalle avusta ja siitä että sain kuvata niin hienolla ja monipuolisella ruokinnalla!

This entry was posted in Yleinen.