Kiilusilmät

 

Tammikuu 2017, Sipoo, Paippinen   (9 kuvaa)

Viime kuukausina kaikki aikani, energiani, ajatukseni ja luomisvimmani ovat kohdistuneet seuraavaan kirjaani, jonka on määrä ilmestyä ensi syksynä (kerron kirjasta enemmän vähän tuonnempana). Juuri muuta en ole ehtinyt tekemään. En notkumaan somessa, en päivittämään omaa naamakirjaa tai kotisivuja, en pahemmin edes retkeilemään ja valokuvaamaan. Eipä silti, keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan sopii kaltaiselleni putkiaivolle.

Omasta mielestäni talvet ovat kuin luotuja tietokoneen ääressä istuskeluun. Nytkin reilun kahdeksan kuukauden mittaisen lintukuvausurakan jälkeen kunnon lomautus ja talvilepo on tehnyt todella hyvää. Olen myös muistuttanut itseäni, että välillä on hyödyllistä pysähtyä aprikoimaan mitä on oikein tullut kuvattua, eikä aina vain räpsiä lisää ja lisää kuvia. Kuvien analysointi tuo uusia ajatuksia kuvaamiseen ja kehittää sitä. Kovalevyn siivoaminen ylimääräisistä ja turhaan säästetyistä kuvista tuo sekin kummaa tyydytystä.

Vallan täysin koskematta kameraan en ole kuitenkaan selvinnyt. Toteutin sydäntalvella vihdoin monivuotisen aatokseni kuvata koiria pimeällä otsalampun valossa, jolloin niiden silmät kiiluvat kuvauksellisesti ja mielikuvitusta ruokkivasti. Varsinkin Niki-bordercollien, jonka silmät ovat eriväriset ja myös heijastavat valoa erivärisinä takaisin. Tämän kokeilun tuloksia näet oheisessa kuvasatsissa.

Aluksi jouduin vähän haeskelemaan oikeaa lähestymistapaa aiheeseen. Myös valotuksen saaminen kuntoon vei hetkisen. Sitten homma alkoikin jo sujua paremmin. Sain useita sellaisia kuvia, joita olin mielessäni luonnostellut. Yön ja kiilusilmien yhdistelmä toi kuviin taianomaista fiilistä sekä aina mukavaa erilaisuutta tavallisiin koirakuviin verrattuna.

Paukuttelin kuvia järjestään yli 10 000 ISOn lukemilla. Muuten valotus olisi mennyt liian pitkäksi. Koirat ovat näet harvoin silmänräpäystä pitempään aloillaan, ainakaan niiden pää. Valotusaika keikkui yleensä siellä 1/10 – 1/25 sekunnin huitteilla. Kohinaa oli tietysti kuvissa reippaasti vaan eipä tuo haitannut, eikä haittaa varsinkaan näin pienessä koossa kuin täällä kotisivuilla.

Eniten tekemistä oli pitää otsalamppu juuri oikeassa kulmassa, jotta valolaikku osui oikeaan kohtaan suhteessa koiriin. Silmien piti kiilua kunnolla ja koiran ympärille maisemaan piti tulla sopiva hyppysellinen valoa, ei liian vähän eikä varsinkaan liikaa. Tai no, liian vähän ei haitannut, sillä pelkät kiilusilmät totaalipimeän keskellä toimivat hyvin. Liiallinen lampun valo – joka yleensä ilmeni kuvan ja maiseman etualalla – oli sen sijaan hyvin häiritsevää ja teki kuvasta omaan makuuni ikävän ja liian keinotekoisen, epärealistisen näköisen.

Kasvihuonetalven lumettomuus sopi projektiini kuin nakki koiran suuhun. Halusin ja sain sysipimeää. Vitivalkoiset hanget olisivat heijastaneet valoa myös yöllä, jolloin yöefektin saaminen olisi ollut hankalampaa, ainakin luomuna.

Mutta se viimeinen kuva. Se punainen. Idea siitä syntyi oikeastaan ihan vahingossa, kun napsautin otsalamppuni kytkimestä punaisen valon päälle. Kokeiltavahan sekin totta kai oli. Tulos oli… hmm, päätä itse.

This entry was posted in Yleinen.