Kirjanteon iloa ja tuskaa

7. syyskuuta 2015, Ilola, Porvoo

Kirjoittelin viime viikolla kirjaperheeni uusimmasta tulokkaasta nimeltään Lintulaudan elämää. Nyt jatkan aiheesta kertomalla, mitä kaikkea kätkeytyy kirjantekoprosessin taakse. (Ja sorgen, tää on aika pitkä stoori… 🙁

Kirjan julkaisun hetkillä saattaa joskus tehdä mieli huutaa apuuuva. Äkkiä huomaakin jännittävänsä, kun ymmärtää että nyt kaikki muutkin näkevät teoksen, jota on itsekseen väsännyt vuosia. Vaikka en rehellisesti sanoen hirveästi mieti kirjaa tehdessäni sitä, minkähänlaista kirjaa ihmiset odottavat, kyllä sitä tietysti toivoo, että mahdollisimman moni muukin tykkäisi kirjasta itseni lisäksi (heh-heh). Ja ainahan se lämmittää mieltä, kun joku kertoo saaneensa hyviä fiiliksiä tekemästäni kirjasta.
Silti, kirjaa tehdessä ei voi ajatella kuin itseään. Toisin sanoen, tehdä kyseisestä aiheesta juuri sellainen kirja, jollaisen itse haluaisi lukea, ja sen jälkeen vain toivoa, että mahdollisimman monella muulla olisi samanlainen maku. En tiedä miten muutenkaan voisin kirjan tehdä.
Niinpä esimerkiksi Lintulaudan tapauksessa mietin ainoastaan millaisen lintulautakirjan haluaisin itse käsiini, jos olisin innostunut lintujen ruokinnasta ja ruokinnalla vierailevien lintujen tarkkailusta.

Lintulautakirjan kohdalla pidin lukijaystävällisyyttä kaikkein tärkeimpänä lähtökohtana, kun mietin erilaisia ratkaisuja sisällön suhteen, onhan kyse kuitenkin opaskirjasta eikä ihan perinteisestä luontovalokuvakirjasta (kuten esim. Kuikka – alkulintu). Miten esittää asia niin, että kirjan lukija ymmärtäisi sen mahdollisimman hyvin ja helposti? Se oli haasteeni ja sen otin tosissani, jopa niin tosissani että jouduimme kustantajan kanssa vääntämään kättä joistakin ratkaisuista. Pyrin väännöissämme katsomaan asiaa lukijan näkökulmasta, kustantajaa huoletti myös raha-asiat.

Kirjan tekoon liittyy muuan erikoinen piirre, jonka kirjantekijät, varsinkin valokuvaajat, tietävät: oli aihe ja kuvamateriaali mitä tahansa, melkein aina joutuu pettymään lopputulokseen!?
Selitän hieman. Kirjan kuvia pyöritellään loppuun saakka tietokoneen ruudulla rgb-värimaailmassa eli punavihersinisessä maailmassa (r=red, g=green, b=blue). Näytöllä hyvät kuvat näyttävät värikylläisiltä, sävykkäiltä, kontrastikkailta ja teräviltä. Kaikki olisikin hyvin, mikäli voisimme painaa kirjan noissa samoissa rgb-väreissä. Vaan kun emme voi. Ei ole vielä riittävän hyvälaatuista tekniikkaa, jolla tämä onnistuisi.
Siispä kun kaikki työ kirjan eteen on tehty ja kuvat säädetty ja viimeistelty — yllätys, yllätys — koko pakka pannaan sekaisin: kuvat muutetaan ennen painamista tiettyjen muunnosalgometrien avulla cmyk-värimaailmaan (c=cyan, m=magenta, y=yellow, b=black). Ja tähän operaatioon liittyy se pettymys: cmykkimaailma on väriavaruudeltaan selvästi kapeampi kuin rgb, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että se ei pysty toistamaan kaikkia kuvien värisävyjä sellaisina kuin näemme ne ruudulla. Ongelmallisimpia sävyjä ovat voimakas oranssi, kirkkaansininen ja kevään(heleän)vihreä. Niitä ei kirjoissa näy (sellaisena kuin näemme ne tietokoneen ruudulla), koska cmyk-väreihin perustuva painotekniikka ei yksinkertaisesti pysty tuottamaan niitä! Samoin kontrasti latistuu ja terävyys hiipuu hieman, koska painomusteet (puhun monikossa, koska jokaiselle c-m-y-k-osavärille on oma musteensa) elävät paperilla aivan omaa elämäänsä, eikä niitä koskaan saa yhtä tarkasti paikoilleen kuin näytön nollia ja ykkösiä. Paperi näet imee mustetta — heureka.
Sitten tämän vaikeroinnin jälkeen hyviä uutisia. Kun tuossa taannoin kävin kirjapainossa seuraamassa Lintulaudan elämää -kirjan ensimmäisten arkkien painamista, koin iloisen yllätyksen: painojälki näytti todella hyvältä! Värit näyttivät kylläisiltä, kontrastia piisasi, tummat sävyt olivat kunnossa. Se oli varmasti ensimmäinen kerta oman kirjantekijän taipaleen aikana, kun poistuin painotalosta tyytyväisenä! Ja kun sain sitten aikanaan kirjan käteeni, tyytyväisyys jatkui: kirja tosiaan näyttää hyvältä, painojälki näyttää erinomaiselta.
Kirjani painettiin Bookwellilla Porvoossa, mikä helpotti huomattavasti painon seuraamista. Edelliset kaksi kirjaani painettiin Saarijärvellä, jonne on aika paljon työläämpi matkustaa, varsinkin kun paino alkaa usein hyvin lyhyellä varoitusajalla. Nytkin sain tiedon painamisesta edellisenä aamupäivänä: ”Lintulaudan painatus alkaa huomenna kello 8.” Matkusta siinä nyt sitten jonnekin Saarijärvelle… Muutenkin, Bookwellilla on erittäin ammattitaitoinen porukka painotöissä, ja heidän painokoneensa taitavat olla tämän valtakunnan uusimpia.

Omaan kirjantekotyöhöni liittyy toinenkin kummajainen: kaiken edellä mainitun jälkeen olen törmännyt viime viikkoina siihen tosiasiaan, että itselleni Lintulaudan elämää alkaa olla jo vanha juttu! Kyllä, näin se on, vaikka toteamus kuulostaakin aika pähkähullulta. Samaan aikaan kun teokseni on juuri putkahtanut maailmaan ja muut näkevät sen ensimmäistä kertaa, omat ajatukseni ovat hyvin pitkälti jo seuraavassa kirjassa. Toki iloitsen tavattomasti tästä Lintulaudan uusimmasta ja kenties tärkeimmästä vaiheesta — julkistuksesta, markkinoinnista sekä kaupantekopuuhista — mutta itseäni odottavat jo uudet haasteet.
Kirjantekijänä en ikävä kyllä voi jäädä lepäilemään laakereilleni ja paistattelemaan kirjan ilmestymisen loisteeseen, vaan sen jälkeen kun aineisto on toimitettu painoon, katse hakeutuu jo tiukasti seuraavaan kirjaan. Itse asiassa on jo hakeutunut aikaa sitten, sillä seuraavaakin kirjaani olen työstänyt jo vuosien ajan. Enimmäkseen sitä pääkopassa suunnitellen, tekstiä luonnostellen ja pikku hiljaa kirjan teemoja kuvaten, mutta välillä myös kunnolla varta vasten siihen paneutuen ja taitto-ohjelmalla alustavia luonnoksia niin kannesta kuin sisäsivuista tehden.
Kun tein vuosi siten Docendon kanssa sopimuksen kolmesta uudesta kirjasta (tiedotin ilouutisesta täällä naamakirjassakin), tämän toisen kirjan piti alunperin olla ensimmäinen. Niinpä oli jo ehtinyt saada valmiiksi kirjan graafisen ilmeen, sisältösuunnitelman sekä vähän tekstiä. Kuvatkin olivat jo liki pitäen kasassa. Kun sitten kustantaja halusi julkaista ensin Lintulaudan, jätin aiemman kirjan pöytälaatikkoon kaikkine hyvineen. Nyt heinäkuussa saatuani Lintulaudan painoon ja vietettyäni pienen kesäloman, oli helppo palata kirjan kimppuun, kun se oli jo hyvällä mallilla. Itse asiassa koskaan ei ole ollut yhtä vaivatonta ja mieluisaa ”aloittaa” uuden kirjan työstämistä kuin nyt, kun kirja oli jo puoliksi valmis. (Tästä uudesta kirjasta kerron lisää sitten joskus loppusyksystä…)
Eikä tässä vielä kaikki. Tosiasiassa viimeisen parin viikon aikana olen työstänyt neljää kirjaa yhtä aikaa!! En tiedä miltä tämä kuulostaa, mutta totta se kuitenkin on. Olen miettinyt Lintulaudan markkinointia ja myyntikuvioita; jatkanut toisen kirjan työstämistä kaivellen arkistosta sopivia kuvia eri lukuihin ja raapustellen kuville tekstejä; luonnostellut tekstinäytteitä ja suunnitellut apurahojen hakua kolmatta kirjaa varten; sekä aloitellut neljännen kirjan sisällön ja ulkoasun suunnittelua, jotta voisin tarjota sitä kustantajalle hyvissä ajoin saadakseni sen sujuvasti alkamaan kolmannen jälkeen.
Niin, tällaista ainakin oma kirjantekijän työni on. Monta rautaa yhtä aikaa tulessa, useita kirjahankkeita potkittavana eteenpäin yhtä aikaa.

Kaikesta tuosta voinee päätellä, että luontovalokuvakirjan teko on paljon muutakin kuin valokuvaamista. Kaikki tuo muu on pois kuvaamisen käytetystä ajasta, mitä joskus hieman harmittelen. Keskittymällä pelkästään kuvaamiseen saisi varmasti parempaa, laajempaa ja monipuolisempaa kuvamateriaalia kirjaan, sitä tuskin voi kiistää. Silti, hetken päästä muistan, että enpä itse asiassa haluaisikaan pelkästään valokuvata niin mieluista puuhaa kuin se onkin. Ei, haluan ilman muuta myös kirjoittaa, tehdä graafista suunnittelua, taittaa, käsitellä kuvia, osallistua kirjan markkinointiin ja kaupitteluun jne. Haluan olla osallisena, subjektina, kirjaprojektissa ensimmäisistä ideanhitusista viimeisen painoksen loppumiseen asti!
Ja kun oikein keskustelen itseni kanssa, muistan senkin, että en oikeastaan edes halua tehdä pelkästään luontovalokuvakirjoja, vaikka siitä onkin muodostunut päätyöni. Haluan aina silloin tällöin tehdä myös linnustoselvityksiä, luontokartoituksia ja kaavalausuntoja, kirjoittaa lehtijuttuja erilaisista mielenkiintoisista luontoaiheista, sekä pitää lintukursseja ja tehdä luonto-opastuksia. Tätä kautta voin edistää luonnon ja linnuston suojelua sekä innostaa uusia ihmisiä lintu- ja luontoharrastuksen pariin. Ajattelen niin, että koska minulla on ollut mahdollisuus oppia tietämään linnuista ja muustakin luonnosta keskivertokansalaista huomattavasti enemmän, koen lähes kansalaisvelvollisuudekseni jakaa tietoa muillekin. Tiedon popularisointi, sitä luontoalan sekatyöläisen ammattini pitkälti on.

(Kiitos kun jaksoit loppuun asti ! 😉

This entry was posted in Yleinen.