Koiranilma

10_blogi_joulukoira_pyry.jpg11_blogi_joulukoira_pyry.jpg12_blogi_joulukoira_pyry.jpg13_blogi_joulukoira_pyry.jpg14_blogi_joulukoira_pyry.jpg15_blogi_joulukoira_pyry.jpg16_blogi_joulukoira_pyry.jpg17_blogi_joulukoira_pyry.jpg18_blogi_joulukoira_pyry.jpg19_blogi_joulukoira_pyry.jpg20_blogi_joulukoira_pyry.jpg21_blogi_joulukoira_pyry.jpg

2. tammikuuta 2015, Hirvijärvi, Karstula

Tämä kuvasarja on jatkoa 9.1.2015 julkaisemalleni kirjoitukselle Lumen ja valon koiria…

Vuoden viimeisenä päivänä äkillinen suojasää kovine tuulineen hävitti puista upeat sokerikuorrutukset, mikä ensin ällistytti, sitten harmitti, harmitti todella paljon. Maisema muuttui kerta heitolla umpilatteaksi: ylinnä kirkas taivasrantu, alinna valkea lumirantu, niiden välissä vihreänmusta metsärantu. Pläääh. Kuvaajaminäni itki verta.
Mutta sitten. Joku kuuli vaikerointini ja järjesti uuden vuoden toisena päivänä uljaan ilotulituksen. Piiskalunta, räntää, jalkarättiä ja kaikkea sen tapaista viuhui taivaalta aamusta iltaan, välillä kiihtyen, toisinaan taas laantuen. Pasaati antoi räteille lisävauhtia, pisti ne menemään vaakasuorassa ilmojen halki, ja riepotteli siinä sivussa puiden latvuksia.
Eipä siis muuta kuin heti aamiaisen jälkeen kuvaamaan Haria ja Nikiä. Ensin jäällä, sen jälkeen maalla, lopuksi taas jäällä. Emmi jeesaili osan aikaa, jotta koirat pysyivät mukavasti liikkeessä ja niitä sai ohjailtua sopiviin kuvakulmiin.
Tällä kertaa jätin makoilut sikseen, koska jään päällä oli nyt useampisenttinen sohjokerros. Muutenkin kaikenlainen ulkona liikkuminen oli erittäin vetistä touhua. Onneksi tuli goretexit mukaan, enkä tarkoita nyt mitään Erätukun ala-arvoisia airtexejä, vaan ihan oikeita, vettä läpäisemättömiä, hengittäviä goretexeja, joita saa mm. Partioaitasta. Myös raksamiesten solumuoviset polvisuojat auttoivat kovasti polvillaan jäällä könytessäni. Käytän niitä muutenkin jatkuvasti kuvaushommissa.
Kameravehkeet olivat nekin lujilla. Rauta kastui jo ensi tiimoilla ja räntä koetti änkeä linsseille heti kun, käänsi kameran kohti pyryä. Sisälle vein optiikan reppuun visusti pakattuna ja otin ne esiin vasta iltapuolella, kun ne olivat hiljalleen akklimoituneet mökin lämpöön. Kerran tosin jouduin ottamaan toisen rungoistani pois repusta, kun olin unohtanut ottaa kuvat metsästä lumipyryssä, ja voi sitä huurun määrää jota sai kuivailla etulinssistä alvariinsa.
Nikon D4 pelasi hienosti vaativissa tuiskuoloissa. Tarkensi nopeasti ja luotettavasti, antoi hyvät sävyt kuviin. Tosin joskus tarkennus yllättäen takertui isokokoisiin räntähiutaleisiin, joita tuli aika ajoin erinomaisen sakeanaan. Kuudessa sekunnissa sai tykitettyä vanhan filmirullan verran kuvia, ou boi sitä räiskimisen juhlaa.
Kuvasarjan lopussa Harin ilmeet ja eleet kertovat, mitä mieltä hän on ns. koiranilmoista…

This entry was posted in Yleinen.