Lappalainen

10_blogi_lappalainen.jpg11_blogi_lappalainen.jpg12_blogi_lappalainen.jpg13_blogi_lappalainen.jpg14_blogi_lappalainen.jpg15_blogi_lappalainen.jpg16_blogi_lappalainen.jpg17_blogi_lappalainen.jpg18_blogi_lappalainen.jpg19_blogi_lappalainen.jpg

8. syyskuuta 2017, Maljasalmi, Outokumpu

Ajaa köröttelin hiekkatietä kohti mökkiämme Outokummun Juojärvellä. Satoi, oli märkää ja harmaata. Tutun karjatilan kohdalla huomasin ison linnun aidantolpalla keskellä pientä laidunpeltoa.
Lapinpöllö!
Iso harmaa pöllö sointui hienosti sekä vallitsevaan sadekeliin että pellon kelottuneisiin aidantolpparivistöihin. Paikka sijaitsi Viurusuon pohjoislaitamilla, kulmilla jossa laji oli havaittu monina keväinä puhkumassa soidintäpinöissään, viimeksi tämän vuoden helmikuussa miltei samoilta jalansijoilta kuin mistä pöllöä nyt ihastelin.
Tyylilleen uskollisena lappalainen istui pitkiä aikoja paikoillaan, pää vain kääntyili eri suuntiin kuulostelemaan saalista — myyriä, hiiriä ja muita pikkunisäkkäitä. Otin mallia. Parkkeerasin auton tien laitaan ja jäin odottamaan sopivia kuvaustilanteita. Muutaman kerran — harvemmin kuin pöllö — vaihdoin paikkaa saadakseni kiinnostavamman/uudenlaisen taustan linnulle tai saadakseni kuvauskohteen paremmalle hollille.
Hetken ihmeteltyään lappalainen ei minusta juuri piitannut. Silloin tällöin, yhä harvemmin, se edes vilkaisi minun suuntaan, koska siellä ei ilmennyt mitään hälyttävää, mitä nyt kamera lauloi vaihtelevalla tiheydellä. Siihen pöllö ei reagoinut.
Vähänlaisesti näytti olevan murkinaa tarjolla taigan linnulle. Vain kertaalleen parin tunnin seurannan aikana se teki iskun maan kamaralle, mutta poistui silloinkin syöksypaikalta tyhjin kynsin. Myyräniukkuus onkin varmasti ollut yksi syy siihen, miksi iso harmaa oli hakeutunut maatilan luo saalistamaan. Navetan, riihen ja muiden ulkorakennusten liepeillä liikkui taatusti hiiriä ja rottia, joiden ääniä pöllö oli tietysti kuullut metsän puolelle. Vähäinen ravinto piti pöllön liikkeellä myös päiväsaikaan, joskin lapinpöllöllä on taipumusta saalistaa muutoinkin ympäri vuorokauden.
Kerran varis lensi matalalla pellon yli. Pöllö jäykistyi, käänsi pään harmaatakin suuntaan ja pörhisti pään sivun höyhenet hassuksi viuhkaksi, mikä isonsi naamataulua entisestään. Tällä kertaa vaakku jätti kuitenkin pöllön rauhaan, mitä itse asiassa vähän ihmettelin. Ehkä varis aristeli autoani tai sitten sillä oli muut metkut mielessä.
Kävin kertomassa maatilan isännälle pöllöstä, mutta kuten arvasinkin, hän oli havainnut sen jo useita päiviä aiemmin. Kysymykseen ”Tiedätkö mikä pöllö oli kyseessä”, sain vastauksen ”Eikös se oo huuhkaja?” Ymmärrettävä vastaus ei-lintuharrastajalta.
Isäntä vaikutti ilahtuvan kuultuaan mistä luonnoneläjästä oli oikeasti kyse. Ei ollut tainnut aikaisemmin kuullakaan moisesta pöllöstä. Tulin vielä maininneeksi, että lapinpöllö saalistaa isosta koostaan huolimatta yksinomaan pikkujyrsijöitä, joten se on sangen hyödyllinen otus maanviljelijän näkökulmasta. Halusin myös estää mahdolliset pohdinnat kotikollin päätymisestä pöllön ruokalistalle, mikä olisi huuhkajan tapauksessa ollut hyvinkin mahdollista.
Oheisen kuvasarjan otokset näppäsin kahdella eri objektiivilla: Nikkorin 24-120/4:lla sekä 300/4 PF:llä, johon välillä lonksautin 1,4x-telejatkeen. Harmaa, sateinen sää nosti ISO-lukemat yli 2000, mikä pikkasen söi kuvien sävyjä ja lisäsi rosoa. Ylivalottelin 1-2 aukolla, notta histogrammi pysyttelisi oikealla reunalla ja kohinaa syntyisi vähemmän. Onneksi lappalainen ei ole niitä sähäkimpiä siivekkäitä, joten mitään hurjia suljinnopeuksia ei tarvittu.
Kun pöllö heilahti lopulta riihen kulmalta leveille siivilleen ja liukui metsään, poistuin tyytyväisenä paikalta.
Kahtena seuraavana päivänä en pöllöä paikalla nähnyt, mutta on kuitenkin kuulemma ollut siellä vielä muutama päivä sitten.

This entry was posted in Yleinen.