Latoja yössä

lato_lapinjärvi2014-10_720px.jpglato_lapinjärvi2014-11_720px.jpglato_lapinjärvi2014-12_720px.jpglato_lapinjärvi2014-13_720px.jpglato_lapinjärvi2014-14_720px.jpglato_lapinjärvi2014-15_720px.jpg

30. kesäkuuta, 2014, Lapinjärvi, Heikinkylä

Yökuljeskeluni kameran kanssa ovat jatkuneet. Muutama yö sitten liikuin Lapinjärven hienoissa viljelysmaisemissa ja innostuin kuvaamaan latoja, jotka kohosivat kesäyön hämärän ja usvan keskeltä jyhkeinä, tummina, salaperäisinä kuin muinaiset puulinnat. Pilvet ja valot olivat huikeat, kuvaajan sieluni hyräili, samalla kun kiihkeästi etsin yhä uusia kuvakulmia latojen suuntaan.

Samanlaista silmää viehättävää pohjalaista latomaisemaa ei juuri muualla Itä-Uudellamaalla tapaa. Ladoissa ja tasaisessa, avarassa maisemakuvassa on jotain miltei tänne kuulumatonta eksotiikkaa. Lisäksi, maanviljelyn modernisoituessa ladot edustavat mennyttä, joka hatarine seinineen ja monasti vinoine ryhteineen tai notkollaan olevine kattoineen ilkkuvat kaikelle uudelle, tehokkaalle ja muoviselle. Ehkä juuri näiden ristiriitaisuuksien takia olen mieltynyt tekemään säännöllisiä kuvausretkiä Lapinjärvelle.

Tähän laittamissani kuvissa on yksi paha puute: niistä puuttuvat yön äänet. Kiurun laulussa ei ole mitään ihmeellistä, kun sen kuulee aurinkoisena kesäpäivänä korkealta sinitaivaalta, mutta kun sama liverrys nousee yön sylistä, kirpeänkuulaana, paikantamattomana, jotenkin yllättävänä, kokemus on aivan muuta. Tai kuovin haikea varoitus, joka kantautuu kaukana ladon katolla juuri ja juuri hämärän keskeltä erottuvan hahmon suunnasta, senkin kokee hyvin erilaisena yöllä kuin päiväsaikaan. Harvinaisen viiriäisen innokas pytpytys ja kehrääjän unettava surina läheiseltä kallioylängöltä, nekin jäävät kuvaajan yksinoikeudeksi ja ansaituksi palkaksi yövalvomisesta.

This entry was posted in Yleinen.