Pohjois-Karjalan kansallispuistoissa

10_blogi_PKn kpkierros.jpg11_blogi_PKn kpkierros.jpg12_blogi_PKn kpkierros.jpg13_blogi_PKn kpkierros.jpg14_blogi_PKn kpkierros.jpg14b_blogi_otsikkokuva_patvinsuo.jpg15_blogi_PKn kpkierros.jpg16_blogi_PKn kpkierros.jpg17_blogi_PKn kpkierros.jpg18_blogi_PKn kpkierros.jpg19_blogi_PKn kpkierros.jpg20_blogi_PKn kpkierros.jpg21_blogi_PKn kpkierros.jpg22_blogi_PKn kpkierros.jpg23_blogi_PKn kpkierros.jpg24_blogi_PKn kpkierros.jpg25_blogi_PKn kpkierros.jpg26_blogi_PKn kpkierros.jpg27_blogi_PKn kpkierros.jpg28_blogi_PKn kpkierros.jpg29_blogi_PKn kpkierros.jpg30_blogi_PKn kpkierros.jpg31_blogi_PKn kpkierros.jpg32_blogi_PKn kpkierros.jpg33_blogi_PKn kpkierros.jpg33b_blogi_otsikkokuva_koli.jpg34_blogi_PKn kpkierros.jpg35_blogi_PKn kpkierros.jpg36_blogi_PKn kpkierros.jpg37_blogi_PKn kpkierros.jpg38_blogi_PKn kpkierros.jpg39_blogi_PKn kpkierros.jpg40_blogi_PKn kpkierros.jpg41_blogi_PKn kpkierros.jpg42_blogi_PKn kpkierros.jpg43_blogi_PKn kpkierros.jpg9_blogi_otsikkokuva_petkeljärvi.jpg

Kiertelimme Emmin kanssa heinäkuun alkupuolella muutaman päivän ajan karjalaisissa kansallispuistoissa: Lieksan Kolilla, Ilomantsin Petkeljärvellä sekä Ilomantsin–Lieksan Patvinsuolla, jossa patikoimme kahdessa hyvin erityyppisessä kohteessa: Teretiniemen uljaalla suoaavalla sekä Autiovaaran rauhoittavassa aarniometsässä.
Kyseiset paikat ja maisemat olivat tuttuja vuosien varrelta, mutta aina ne vain tuntuvat yhtä sykähdyttävän komeilta ja jotenkin hiljaiseksi vetäviltä. Olen yleensäkin aika hiljaista äijää maastossa kulkiessani (Emmi-parka… ;-), kansallismaisemissa tuntui ettei ole sitäkään vähää sanottavaa, vain pelkkää sisään päin kääntynyttä, keskittynyttä ihailua ja tarkkailua. Minkäs voin, kun luonnon yksityiskohdat tuppaavat viemään kaiken huomioni, ja aistini keskittyvät koko ajan vastaanottamaan ympäriltä vyöryvää näkö-, kuulo-, haju- ja tuntoaistimustulvaa. Tosiasia on, että keskustelu vie huomion luonnosta, häiritsee kuuntelua ja kertoo turhankin hyvin luonnoneläville, että täällä on tulossa niitä kaameita, äänekkäitä kaksijalkaisia. Minun mielestä pulista ehtii aivan riittävästi ihmisten ilmoilla tai leirinuotion loimeessa.
No, ehkä tuo oli hieman liioittelua, oli todella hienoa jakaa tuntemukset toisen sellaisen kanssa, joka osaa yhtä lailla arvostaa kaunista luontoa, jota ihmisen käden jälki ei ole ehtinyt pilata.
Muita immeisiä kuljeskeli joillakin alueilla yllättävän (ja ilahduttavan) vähän, ottaen huomioon että mentiin parasta lomakautta eikä keleissäkään ollut moitteen sijaa. Muiden muassa Teretinniemessä ja Autiovaarassa olimme ainoat kädelliset.
Koli oli tietenkin poikkeus, siellä kuhisi satoja muita turisteja.
Itikat osaavat sille päälle yltyessään latistaa luontoretkeilynautintoa melkoisesti, mutta niistäpä ei ollut tällä kertaa juuri mitään haittaa. En muista koskaan köpötelleeni keskikesällä Teretinniemeen ja takaisin ottamatta kertaakaan esille Ohvia. Nyt tuli sekin ihme koettua.
Kolilla päähuomiomme veivät lapinlehmät, jotka laiduntivat yhdellä kansallispuistoon kuuluvalla maatilalla, sekä aivan puiston liepeillä asustelevan ystävämme Kirsti Hassisen kainuunharmaalampaat (lisää niistä ja muista Kirstin maatiaisista, ks. http://www.suakkuna.net/index.html). Mutta tokihan kiipeilimme myös Ukko- ja Akka-Kolilla muun turistimassan seassa. Kvartsiittivuori on jo itsessään henkeäsalpaavan hieno, ja kaupan päälle pääsee ihailemaan Pohjois-Karjalan uljasta maakuntajärveä Pielistä ja sen satoja saaria. Kun Ukolle istahtaa ja antaa katseen liukua Pielisen selille, ei ihmettele, että Kolin maisemat inspiroivat monia suuria kansallistaiteilijoitamme, kuten Sibeliusta, Ahoa ja ennen kaikkea Järnefeltiä, jonka Koli-aiheisia maalauksia on varmasti jokainen joskus nähnyt (jos et ole, paikkaapas aukko sivistyksessäsi ja äkkiä ;-).

This entry was posted in Yleinen.