Selkävesilintuja

10_blogi_selkävesilintuja.jpg11_blogi_selkävesilintuja.jpg12_blogi_selkävesilintuja.jpg13_blogi_selkävesilintuja.jpg14_blogi_selkävesilintuja.jpg15_blogi_selkävesilintuja.jpg16_blogi_selkävesilintuja.jpg17_blogi_selkävesilintuja.jpg18_blogi_selkävesilintuja.jpg19_blogi_selkävesilintuja.jpg20_blogi_selkävesilintuja.jpg21_blogi_selkävesilintuja.jpg22_blogi_selkävesilintuja.jpg23_blogi_selkävesilintuja.jpg24_blogi_selkävesilintuja.jpg25_blogi_selkävesilintuja.jpg

Heinäkuu 2017, Juojärvi, Outokumpu (16 kuvaa)

Viettelimme heinäkuun lopulla kesälomaamme Outokummun mökillä, jolta avautuu hieno näkymä Juojärven laajalle keskiselälle. Vastaranta häämöttää peninkulman päässä, Valamon luostariin on matkaa linnuntietä vähän enemmän. Mökin edustalla parinsadan metrin päässä on luotoryhmä, jossa pesii kymmenkunta lokkiparia, jokavuotinen tuttu kuikkapariskunta sekä toisinaan kalatiira.
Vaikka lomalla olinkin, enpä tietenkään osannut pitää näppejäni irti kamerasta. Ja miksi olisinkaan, sillä onhan kuvaaminen todella mukavaa ja yleensä rentouttavaa puuhaa! Kuvatessa on sataprosenttisesti läsnä tässä ja nyt, sillä se vie kuta kuinkin kaiken huomion. Ei siinä jouda miettimään, mitähän kirjaa sitä seuraavaksi lukisi — dekkaria vai hellsteniä — tai syöpöttelisi — jätskiä vai kääretorttua — saatikka stressailemaan jotain laskujen maksamisia tai nuohoojan tilaamisia. Sitä paitsi, eipä taida meillä ammattiluontokuvaajilla olla ”työstään” lomaa, sillä tämän sortin ammatti on ikään kuin selkärangan jatke. Ilman valokuvaamista minä en olisi minä.
Tämänkertaisen mökkeilysession erityispiirteeksi nousivat järven yllä taajovat, kerrassaan upeat pilvimuodostelmat. Sellaisia näkyi lähes päivittäin, varsinkin iltapuolella. Ne liittyivät matalapaineen hallitsemaan säätyyppiin, joka alati kuljetteli muhkeita sade- ja kuuropilviä pitkin taivasta ja rojautteli mojovia kuuroja kuolevaisten niskaan. Välillä tuli vettä enemmän kuin sieltä kuuluisasta esterin paikasta, ja kerran saunoessani salama iski mökin taakse niin, että löylyhuoneen ylin laveri — jolla par’aikaa loikoilin — tärähti ja korvat meinas mennä lukkoon pamahduksen voimasta. Piti ihan nousta kattomaan saunatuvan ikkunasta, onko mökki ja emäntä sen sisällä enää paikoillaan.
Pilvet tekivät selkävesimaisemasta poikkeuksellisen inspiroivan. Ne antoivat maisemalle raamit, joita ei väsynyt katsomaan, ja ne myös värjäsivät järven milloin mihinkin kukerrukseen, sillä erikoista kyllä usein oli myös tyyntä. Kaikki tämä suorastaan pakotti keskittymään lintu-maisemassa -kuviin, jollaisia muutenkin kuvaan hyvin mieluusti, mikä lienee ainakin osalle teistä käynyt jo selväksi tässä vuosien varrella. Vaikka epävakainen sää teki usein laiturilla ja muualla taivasalla oleilun vaikeaksi, huikeat kuvauspuitteet kompensoivat tätä epäkohtaa mukavasti.
Rajuimpien ukkoskuurojen aikana pystyin silloinkin ainakin jollakin lailla kuvaamaan järvelle saunan kuistilta käsin, mutta se kyllä tiesi vähän väliä objektiivin etulinssin pyyhkimistä, kun myrskyksi yltynyt tuuli ryöpytti sadevettä vaakasuoraan päin näköä. Vaan saipahan aika mukavia kuvia luodosta ja sen lintuasukkaista, niiden joutumisesta luonnonvoimien armoille.
Kauniilla säällä kuvasin monasti auringonlaskuun asti, sen ylikin, sillä ne illan viimeiset valothan ovat tunnetusti herkkiä ja kauniita. Pohjoispuolen saaristossa oli juuri sopivasti aukko siinä kohden, missä aurinko painui horisontin taa, joten illan viimeiset säteet osuivat kuin tilauksesta mökin edustan luotoryhmään.
Aamuvarhaisella valot olisivat saattaneet olla vielä herkullisemmat, kun kaupan päälle olisi tullut järven pinnalla leijuvat usvaverhot. Mutta lomalla en halunnut pistää kelloa soimaan mistään hinnasta. Sitä herkkua saa maistella kuvauskausina muutenkin ihan riittämiin.
Suurimman osan kuvista räppäsin Nikonin 70-200-millisellä, vaikka pitempää ja lyhyempää putkeakin olisi ollut tarjolla. Se soveltuu erinomaisesti juuri tällaiseen kuvaamiseen, jossa maisemaa pitää näkyä reilusti, mutta jossa myös linnut saisivat näkyä riittävän isona. Linssin hyviä puolia tähän tarkoitukseen ovat myös erinomainen piirto sekä 2.8 valovoima, josta oli paljon iloa niin auringonlaskun kuin ukkosmyrskyjen vähissä valoissa. Käytännössä ainakin omassa Nikonissani tehollinen valovoima on tasan 2, elikkä puoli aukkoa tuli kaupan päälle.

Ja teille jotka jaksoivat lukea tänne loppuun asti, tässä vielä bonuksena muutama puhdas maisemakuva mökin laiturilta otettuna. Kuvat kuuluvat niin sanottuun mummojenhuudatuskuva-osastoon elikkä väriä ja hehkua piisaa. Monet kaverini ovat kuulleet mummojenhuudatus-termin eka kertaa minulta, mutta ”kunniaa” en tohdi ottaa siitä kuitenkaan itselleni. Kuulin sen näet parikymmentä vuotta sitten silloiselta SYKEn työkaveriltani, niin ikään luontokuvausta harrastavalta Heikki Kotilaiselta.
Vaan eipä tuollaisten postikorttikuvien ihastelu taida jäädä pelkästään mummonhuutojen varaan, sillä taisi iteltänikin päästä pienet epäuskoiset henkäisyt sekä kuvia ottaessa että niitä katsellessakin, niin törkeän hienolta järvimaisema usein näytti. Elikkä huokailkaa vain ihan rauhassa, jos siltä tuntuu, tokkopa siitä kukaan mummoksi alkaa haukkumaan. Ja vaikka alkaisikin, niin eihän mummoissa ole mitään vikaa. Päinvastoin, mummot on mukavia ! 😉

10_blogi_selkävesimaisemia.jpg11_blogi_selkävesimaisemia.jpg12_blogi_selkävesimaisemia.jpg13_blogi_selkävesimaisemia.jpg14_blogi_selkävesimaisemia.jpg

This entry was posted in Yleinen.