Täysikuun lumoissa

10_blogi_täysikuun lumoissa.jpg11_blogi_täysikuun lumoissa.jpg12_blogi_täysikuun lumoissa.jpg13_blogi_täysikuun lumoissa.jpg14_blogi_täysikuun lumoissa.jpg15_blogi_täysikuun lumoissa.jpg16_blogi_täysikuun lumoissa.jpg17_blogi_täysikuun lumoissa.jpg

Viikonlopulla kuljin useina iltoina ja aamuina ihailemassa täysikuun uljasta vaellusta taivaalla. Kamerapelit olivat tietenkin matkassa ja kuviakin syntyi. Vaikea niitä oli olla ottamattakaan.
Pääteemana olivat kuutamolinnut, mutta eipä ollut onni taaskaan myötä. Useimmiten vaikka olosuhteet — täysikuu ja maisemat — olivat kohillaan, linnut puuttuivat. Tai kävi jonkun kerran niinkin, että lintujakin olisi ollut sopivasti hollilla, mutta säänherra puuttui peliin ja esti riemuntuuletukseni loihtimalla jostakin pilvilautan tai -verhon kuun eteen juuri ennen h-hetkeä. Pilvien ohilipumisen aikana tilanne meni tietenkin ohi, ihailu ja odotus vaihtuivat sadatteluksi ja itsesäälissä rypemiseksi.
Vaan eipä tuo ollut ensimmäinen kerta täysikuulintuja kuvatessa. Pikemminkin, mönkäänmeno on enemmän sääntö kuin poikkeus. Saada kaikki elementit kohdalleen vaatii hyvän suunnittelun ja pohjustuksen lisäksi niin paljon tuuria, että harvoin napsahtaa seitsemän oikein. Toisaalta, jos ei yritä, niin eipä silloin tuurillakaan tee mitään. Niinpä odotukset ovat yleisesti ottaen aika minimaaliset ja profiili matalalla lähtiessäni täysikuulintukuvausretkelle. Kyse on itsesuojeluvaistosta: kun ei odota juuri mitään, ei pety niin raskaasti.
Eniwei, kyllä täysikuu säväytti linnuttomankin maiseman yllä. Lintukuvien puuttumisen paikkasin maisemakuvilla, joita ottaessa sielussa vallitsi ihana harmonia ja tyytyväisyys; maisema ei lähtenyt karkuun eikä viuhtonut yöpymään. Täysikuumaisemakuvauksissa tuurikin istuskelee yleensä vaihtopenkillä, peliä se ei pääse sotkemaan, jos säänjumalat muuten ovat suosiolliset.
Täysikuussa on jotain todella maagista, joka pitää otteessaan ja saa australopithecusveren kohisemaan suonissa. Taisi käydä joka ehtoo niin, etten olisi millään malttanut palata kotiin, kun vaisto veti jäämään kuun vetovoimaan. Jos olisin susi, komeat ulvonnat olisivat kaikuneet Ilolan suunnalla. Tyydyin sisäisiin kutsuhuutoihin, mikä oli varmaan järkevintä näinkin asutulla seudulla.

Lintujen kannalta paras kuvausilta on omasta mielestäni päivää vaille täyden kuun ilta. Silloin kuu nousee sopivan aikaisin auringonlaskuun ja pimeäntuloon nähden. Varsinaisena täysikuuiltana (nyt lauantaina) kuu nousee sen verran myöhään, että ilta on jo aika lailla pimentynyt, minkä seurauksena kuu on liian kirkas suhteessa muuhun valaistukseen ja useimmat linnut ovat jo häipyneet maisemista yöpuulleen.
Kuvausaamuista paras on puolestaan päivä jälkeen täyden kuun. Silloin kuu pysyttelee taivaalla sen verran pitkään, että maisemaan alkaa tulla mukavasti valoa ja linnut ehtivät lähteä yöpymispaikoiltaan päivän askareisiin.
Useampi päivä täydestä kuusta eteen tai taaksepäin kuun muoto muuttuu hieman, mikä ainakin itseäni häiritsee kuvissa jonkin verran. Mieluummin täysi tai puolikuu kuin jotain epämääräistä siltä väliltä.
No, nuo olivat vain sellaisia yleissääntöjä, jotka eivät päde kaikkiin tilanteisiin. Riippuu toki aina siitä, mitä tavoittelee ja mitä lintuja kuvailee. Esimerkiksi pöllöillä kaikki menee toisinpäin, ne kun ovat yökyöpeleitä. Pöllöjä kuvatessa sopivat kuun nousut ja laskut ovat vähän erit kuin päivälinnuille.

This entry was posted in Yleinen.