Tuulenkoirat lennossa

10_blogi_tuulenkoirat.jpg11_blogi_tuulenkoirat.jpg12_blogi_tuulenkoirat.jpg13_blogi_tuulenkoirat.jpg15_blogi_tuulenkoirat.jpg16_blogi_tuulenkoirat.jpg17_blogi_tuulenkoirat.jpg18_blogi_tuulenkoirat.jpg19_blogi_tuulenkoirat.jpg21_blogi_tuulenkoirat.jpg22_blogi_tuulenkoirat.jpg23_blogi_tuulenkoirat.jpg

15. maaliskuuta 2015, Vilppula, Mänttä

Viikko sitten sunnuntaina tein Emmin kanssa työkeikan Mänttään, vinttikoirien talvimaastokisoihin. Oma pestini oli räiskiä juoksukuvia minkä ehdin, Emmi hoiti loput.
Olot eivät ihan tehneet kunniaa TALVImaastoille, sillä lumi on sulanut lähes koko kisa-alueelta. Olin varautunut toppahousuin ja -takein kestämään aamupuolen pakkasta ja alkukevään koleutta… vaan kuinkas kävikään, jouduin riisumaan vaatteen toisensa perään lämmön yltyessä päivän mittaan melkein +10:een — varjossa! Ratkaisevaa kylmyyden kannalta on tuuli, nyt oli tyyntä.

Hienoa oli taas katsoa tuulenkoirien kiitoa keväisissä peltomaisemissa. Varsinkin sellaisten salukien ja greyhoundien tapaisten väkivahva meno oli nautinnollisen uljasta seurattavaa. Ja käsittämättömän nopeaa.
Välillä ihmettelin käyvätkö niillä jalat maassa lainkaan, kun ne suorastaan lensivät pellon yllä. No, koirien perään roiskuneista lumi-, olki- ja mutakokkareista päätellen, että kosketus maankamaraan sentään säilyi. Mutta valtaosan ajasta koiruuksien vikkelät koivet olivat irti maasta.
Ja sitten kun saalis, muovihörhelöistä tehty viehe, oli saatu kiinni, tapahtui uskomaton, miltei täydellinen muodonmuutos. Yhtäkkiä pellolla seisoi tai käveli aivan hitaasti rauhallinen, levollinen ja väsynyt eläin, jonka silmät tähysivät eteerisesti autereiseen maisemaan. Edes omistajan luoksetulo ei useimpia koiria hetkauttanut mitenkään, ne olivat työnsä tehneet. Nyt oli kaikki yhdentekevää.

Kuvaus oli kivaa mutta haastavaa. Valo oli todella raaka. Arska loimotteli pilvettömältä taivaalta, kuivan ohuen ilman läpi, poltteli kirkkaat alueet puhki ja rykäisi karseat varjot kohteiden taustalle. Sivuvalo oli pahin, kun taas myötä- ja suoraan vastavaloon saattoi hyvin kuvata. Silti kuvansäätöhommelit veivät aikaa juuri tuon rankan kontrastin takia. Tein Lightroomissa minkä pystyin, mutta joihinkin kuviin jäi silti aika paljon jyrkkyyttä.
Yltäkylläisen valon takia pystyi käyttämään 1/2000 tapaisia suljinaikoja vain ISO 200-300 -lukemilla. Siis kohinattomia, täydellisen pysähtyneitä kuvia. Kunpa lintujakin saisi vähän useammin kuvata noin.
Tässä kuvasarjassa esittelen tuulenkoirista ottamiani vauhtikuvia, seuraavassa (joka tulee sivuille päivän parin päästä) puolestaan sisällöltään vähän toisenlaisia kisakuvia.

Emmin kirjoittama kisajuttu tulee huhtikuun Koiramme-lehteen…

This entry was posted in Yleinen.