Vad sa ni

phacol_ilola_140223(91)-2_720px.jpgphacol_ilola_140226(3)_720px.jpgphacol_ilola_140226(30)_720px.jpgphacol_ilola_140226(83)_720px.jpgphacol_ilola_140226(95)_720px.jpg

23. helmikuuta, 2014, Porvoo, Ilola

Helmikuussa, kun talven ote alkoi kiristyä, ruokinnalleni ilmaantui lauma fasaaniäijiä. Ei niitä oikein voinut olla kuvaamatta, peijakkaan komeita kun olivat.

Olin kyllä sitä ennenkin nähnyt ja kuullut fasaaneja miltei päivittäin pitkin talvea, mutta eksoottiset kanalinnut pysyttelivät visusti pelloilla. Vasta kun lumikerros syveni ja pakkanen alkoi näykkiä niiden laihoja kinttuja, riukupyrstöt astelivat pihoihin.

Pakko tunnustaa, että nopeutin vähän lintujen saapumista ruokinnalleni. Kun eräänä helmikuisena aamuna huomasin fasaanikukkoporukan — taisi olla puolentusinaa lintua — viereisellä pellolla, kiersin parven taakse ja paimentelin lintuja hiljakseen kohti omaa pihaani. Muiden peltokanojen tapaan fasaanit eivät hevin lähde lentoon vaan mieluummin talsivat maata myöten. Niinpä sain ohjailtua parven pihalleni, jossa ne tietenkin oitis hoksasivat herkulliset kaura-, vehnä- ja auringonkukkatarjoilut. Siltä seisomalta fasaaneista tuli päivittäisiä vieraita ruokinnallani.

This entry was posted in Yleinen.