Valkkarivaikutelmia

10_blogi_syysvalkkarit.jpg11_blogi_syysvalkkarit.jpg12_blogi_syysvalkkarit.jpg13_blogi_syysvalkkarit.jpg14_blogi_syysvalkkarit.jpg15_blogi_syysvalkkarit.jpg16_blogi_syysvalkkarit.jpg17_blogi_syysvalkkarit.jpg18_blogi_syysvalkkarit.jpg19_blogi_syysvalkkarit.jpg20_blogi_syysvalkkarit.jpg21_blogi_syysvalkkarit.jpg

7. lokakuuta 2015, Oravilahti, Rääkkylä

Lokakuun alkupuolella olin retkellä ystävieni ja kollegojeni Kontkasen Harrin ja Parviaisen Arin kanssa Rääkkylän maisemissa Keski-Karjalassa. Ilokseni pääsin vierailemaan ensimmäistä kertaa Oravilahden lintutornissa, josta avautui laajat näkymät isolle peltoaukealle, entiselle, kuivatetulle järvenlahdelle. Joka puolella peltoaluetta ruokaili, lenteli ja kaakatti valkoposkihanhia, tuttavallisesti valkkareita, joiden päämuuttoaikaa eleltiin.
Myös metsänreunasta katseltiin hanhia tarkkaavaisesti. Ainakin kaksi merikotkaa ja kaksi kanahaukkaa kyttäsi hanhia ollen valmiina iskemään hanhien kimppuun, kun sopiva tilaisuus urkeni. Näimme useampiakin saalistusyrityksiä, joista yksi päättyi onnistuneeseen iskuun, kun komea viirurintainen kanahaukkanuorukainen sai kukistettua yhden hanhen alleen. Haukka kyni hanhen ja ehti syömäänkin sitä tovin, kunnes ateriointi keskeytyi äkisti. Paikalle liiti nuori merikotka, joka nappasi hanhen valtaviin koukkukynsiinsä. Se sai lentää hanhi kynsissään kuitenkin vain 50 m, kun takaoikealta sen perään ilmestyi siivet väkivahvasti kauhoen vanha valkopyrstöinen kotka, jolle kotkanuorukainen luovutti saaliin suosiolla. Yhden onni, toisen epäonni, kolmannen hanhipaisti.

Mutta sitten kuvausasioihin. Keli oli varsin lattea hanhien kuvaamiseen. Synkänpuoleinen pilvipouta, joka tarjosi valoa sangen niukasti, eikä maisemakaan ollut erityisen kuvauksellinen. Kamera sai pysyä visusti tornin lattialla. Petojenkaan touhuja en päässyt kuvaamaan, sillä kaikki tapahtui liian kaukana pellolla.
Sitten tilanne muuttui. Hanhia alkoi yllättäen kertyä satamäärin aivan tornin eteen, isolle lanatulle peltoalalle. Etupelto oli sekin ruma kuin faan, mutta kun hanhia kertyä aina vain lisää, alkoi kuvaajan veri lämmetä. Isot tiiviit lintuparvet ovat aina kuvauksellisia, joten ei muuta kuin 200-400-millinen kouraan ja yrittämään.
Käytin vähää valoa hyväkseni ja lauoin pitkillä valotuksilla ruutuja aina, kun uusia hanhia laskeutui tai nousi tornin läheltä. Suljinajan pidin 1/8-1/20 välillä, jolloin liike-epäterävyydestä tuli riittävän voimakasta. Maalailin kameralla myös impressionistisia näkemyksiä pellolla ruokailevista ja sen yllä lentävistä hanhista, jolloin sain myös mukavasti häivytettyä ruman peltotaustan yleiseen epätarkkuuteen.
Nopeampaa valotusta käytin vain silloin, kun hanhia tuli aivan suoraan kohti taustanaan kaunis, osin vielä ruskainen riukukoivikko pellon eteläreunalla. Näistä tilanteista on myös muutama kuva mukana oheisessa sarjassa.
Kaikki oheiset (ja muutkin lintutornista otetut) kuvat räppäsin noin tunnin sisällä. 1-2 kuvista tulee päätymään seuraavaan kirjaani.
Niin, onhan nuita hanhia tosiaan tullut kuvattua aika lailla. Vaan minkäs teet, kun ne on niin komeita ja kuvauksellisia, varsinkin isoissa tokissa velloessaan. Mutta seuraavat kuvasarjat tulevatkin sitten olemaan aivan eri aiheista…

This entry was posted in Yleinen.